Huhu kertoo, että taiteilija olisi ollut henkeen ja vereen puiden puolella. Niinpä hän ei ollut antanut kaataa pihasta puita vaan niitä oli ainoastaan myrsky saanut viedä. Me emme halunneet ottaa moista riskiä silminnähden huonokuntoisten puiden kanssa. Yksi puu kasvatti rautanauloja rungossaan, toinen halaili sijauspatjaa juurillansa ja kolmannen oksat olivat suoranaisia rautaoksia. Muutamiin yritti myyrät tehdä kolojaan rungon sisälle, toiset olivat luovuttaneet suojakuorensa pois ja muutamilla oli salama tehnyt tuhojaan.
Osa puista oli kyllä rungoltaan ihan kunnossa, mutta koska puut olivat kasvaneet tiiviisti liki kiinni toisissaan, olivat useat niistä hyvin toispuoleisia tai sitten niissä oli oksia vain yläosassa runkoa. Metsurit olivat ehdottomasti sitä mieltä, että takatontille ei voi jättää mitään puita, koska kun niiltä viedään tuulensuoja johon ovat tottuneet (isoimmat kuuset), ne eivät kestä edes ensimmäistä myrskyä pystyssä. Niinpä olimme pakotettuina kaadattamaan kaikki takapihan puut pois.
Urakka toteutettiin useampana eri vaiheena kesäkuisena viikonloppuna. Ensin kaadettiin puuvajan kupeessa olevat puut sekä naapurin tontin ’terassikuusi’. Sen jälkeen meidän urhea talkoolaisporukka (supistettu sellainen, perheen voimin eli Kimmo, Leila, Jani, Rauli ja Hanna) roudasi oksat ja rungot pihavajan toiselle puolelle odottamaan jatkokäsittelyä. Sitten metsurit tulivat ja kaatoivat loput takatontin puut sekä muutamat koivut keskipihalta sekä tuijat sivuoven kupeesta. Sen jälkeen haketuslaite aloitti syömään runkoja ja oksia sisäänsä. Yhteensä tuli yli 80 kuutiota haketta! Lopuksi siivottiin kävelytie ja pihamaata oksista, kävyistä ja hakkeesta. Puusavotta ei suinkaan siihen kokonaisuutena päättynyt vaan pitäähän vielä saada meille jääneet puut haloiksi. Ne työstetään alkusyksyn talkoissa tutulla porukalla. Pihavajan kupeeseen jäi myös risukasa sellaisista oksista joita ei saatu hakettimeen nostettua myöhemmin manuaalisesti työstettäväksi.
Metsurit olivat kyllä työnsä ammattilaisia. Ei riittänyt, että he osasivat arvioida mihin kohtaan puun pitää kaatua kapealla sektorilla aidan ja pihavajan välissä ja että se oikeasti siihen saadaan kaatumaan. Heidän piti lisäksi arvioida voiko puun kaataa suoriltaan vai pitääkö se ensin pätkiä ylhäältä. Emme meinanneet ensin uskoa, että pihan korkein kuusi mahtuu kaatumaan kävelytielle päin ilman että se vie rivitaloyhtiön parkkipaikan kupeesta sähköjohtoja mennessään. Metri enemmän latvassa pituutta eikä olisikaan mahtunut... Todellisia ammattilaisia siis olivat!
Hetken aikaa piha oli kuin sotatanner, mutta kun aluskasvillisuus pääsee uudestaan kukoistamaan on piha varmasti sen näköinen kuin olisi aina ollut ilman puita. Nyt vielä maan korkeuden kasvattamista, salaojitukset kuntoon ja lopulta sitten nurmialue, laatoitettu pyykinkuivatusteline-alusta ja katettu polku pihavajalle, niin eiköhän piha ala muistuttamaan 'normaalia' omakotitalon pihaa kaupunkialueella!