Mutta sitten kun puolet osista oli jo löytynyt ei leikkiä voinut enää jättää kesken. Suurimmaksi haasteeksi osoittautui kori jossa tontut ja paketit matkustavat. Eipä tullut mieleen miten vaikeaa voisi olla löytää pyöreä kori jonka koko on 10x13cm ja sangat kahdella puolella! Etenkin sankaosuus oli haasteellista. Kaikissa löytämissäni koreissa sanka oli yleensä korin ylitse yhtenä "nauhana". Tai sitten kori oli soikea ja sangat liian isot. Tai kori oli aivan liian iso. Tai ei ollut sankoja ollenkaan. Tai kori oli niin miniatyyriversio että olisi sopinut nukketaloon. Lopulta tulin siihen tulokseen että on tilattava mittatilauskorit tonttujen matkan turvaksi. Onneksi on Annansilmä joka tekee juuri toiveiden mukaisia koreja. Korit valmistettiin luonnonvalkoisesta ydinrottingista ja toimitusaika tässä tapauksessa viidelle korille oli viisi viikkoa.
Toinen haaste oli isot styroksipallot. Kaksi vuotta sitten löysin palloja sattumalta kolme kappaletta askartelukaupan viimeiseltä riviltä. Mutta nyt kun olisin hankkinut niitä pari lisää sain soittaa monta tiimaria, sinelliä ja muuta kauppaa ennen kuin osuin kultasuoneen. Miten en ollut koskaan tullut tutustuneeksi Hobby Pointiin? Siellähän oli palloja jos jonkunlaisia ja tilaaminenkin pelaa jos sellaiseen on tarvetta. Suurin pallo taisi olla jopa 70cm halkaisijaltaan. Tosin, myyjä kyllä totesi että tämä 25cm pallo on väliinputoaja; niitä on yleensä vain joitakin ja 10cm pienempiä ja suurempia kyllä löytyy. No, onneksi nyt löysin haluamani pari kappaletta ja otinpa pari varalle - tontuilla on nyt turvallinen matka hyvän pallon kanssa!
Muut tarvikkeet olivatkin enemmän tai vähemmän mielikuvituksen varassa; korvaavia osia löytyi ja oli jopa ylitarjontaa. Kun myös perustarvikkeet (sakset, liima, teippi, nuppineulat ym.) olivat varmistettu saattoi tekeminen alkaa toden teolla.
Kuinka tehdä toimiva kaava pyöreään muotoon kangaspaloja varten? Siinä jälleen yksi insinööripähkinä. Sai leikata yhden jos sun toisenkin palan pergamentista jotta lopulta mallin mukaan leikattu kangaspala oli oikeanlainen pallon muotoihin ja vaadittuun rajaan nähden. Satiininauhojen kiinnittämisen avuksi löytyivät nuppineulat vasta kolmannella yrittämällä (ja ties kuinka monella hemoglobiinikokeella!). Ja miten verratonta apua epoksiliima onkaan kankaalla vuorattujen styroksipallojen puolikkaiden kiinnittämisessä toisiinsa :) Onneksi sen verran järki vihjaisi etukäteen ennen pallon puolikkaiden yhteen liittämistä, että tajusin tarkistaa satiininauhojen ja kangaspalojen osuvan puolikkaissa kohdalleen jotta pallo näyttää "ehjältä", sellaiselta kuin se olisi päällystetty yhtenä kappaleena. Nyöriä varten tarvittavat koukut ja renkaat olivat suhteellisen helppo tehdä siinä vaiheessa kun ensin oli osannut löytää oikeanlaiset tarvikkeet. Logiikka nyörin sijoittamisessa oli onneksi varsin yksinkertainen.
Alihankintaa jouduin käyttämään tonttujen puvun ompelussa - itse kun en ole koskaan ompelijaksi oppinut ja ajatuskin sellaisen koneen käyttämisestä pelottaa. Onneksi on taitavat tädit olemassa sitä tehtävää varten. Tonttujen vartalo on tehty piippurassista ja pumpulista, tukkana on niintä ja iloisen ilmeen tarjoavat taikatemput vesiväreillä.
Koska 24 pientä säkkiä olisi aikamoinen rasite painoa tyydyin vain yhdeksään yöhön ennen joulua ja loput koristeet ovat joulukuusta varten tehtyjä lahjapakettikoristeita. Ne tuovat kivan lisäilmeen ja antavat runsautta tälle ihastuttavalle "kuumailmapallohökötyskalenterille".