Tunnelma Kauneuskeskus Fenixissä ja Marjon työtilassa oli mukavan rento. Marjo kyseli ensimmäisenä millaisia kulmia olen ajatellut. Se oli varmaan ainut mitä en ollut osannut ajatella. Minulle meikkaaminen on sellaista hepreaa, etten tiedä muuta kuin ehkä perusasiat meikkivoiteesta ja ripsivärin levityksestä. Jos minun olisi pitänyt itse piirtää ikuiseksi tarkoitetut kulmat kasvoihin, niin leikki olisi jäänyt siihen. Sanoin Marjolle suoraan että tarvitsen hänen apuaan ja ennen kaikkea asiantuntemustaan siinä millaiset ne pitäisi olla. Kysyin tietenkin miksi niin kun hän kertoi ajatuksiaan. Ne toki vaikuttivat hyvin loogisilta syiltä mutta ei oppi koskaan ojaan kaada.
Tästä lähdettiin:
Teimme ensimmäisenä mustalla kulmakynällä sabloonat kulmiin. Niitä viilattiin ja muokattiin, omia karvoja nypittiin tieltä pois ja kun kaikki näytti hyvältä ja sopusuhtaiselta ryhdyttiin tositoimiin.
Ensimmäinen kierros itse tatuointilaitteella tehtiin ilman puudutusainetta. Näin siksi että Marjon käyttämä puudutusaine on limakalvoille tarkoitettua joten silloin ihon pitää olla rikki jotta se vaikuttaa ihonalaisesti. Voin rehellisesti sanoa että kyllä muuten tuntui.. Mitä lähemmäksi nenävartta väriä levitettiin, sen enemmän nipisti, poltti, kipunoi, salamoi ja aivastutti. Oikealla puolella minulla on arpi poikki kulmakarvojen ja sen kohdalla tuntui että silmämuna värisee ja tärisee ja kohta poksahtaa pois paikaltaan. Silmistä vuoti vettä, niska oli jäykkänä ja rystyset olivat nyrkkiin puristamisesta varmasti valkoiset.
Selvisin kuitenkin hengissä. Toiselle kierrokselle levitettiin puudutusaineet ja se tehosikin aika hyvin. Ei se kivutonta sittenkään ollut mutta huomattavasti helpompaa kuin eka kierros. Oikeaa puolta jouduttiin työstämään juuri arven vuoksi hieman enemmän joten se ärtyikin sitten rankemmin. Loppuen lopuksi aika kului nopeasti ja alta tunnin päästä aloittamisesta Marjo sanoi työn olevan valmis. Laitoimme kylmägeelipakkauksen otsalle helpottamaan turvotuksessa. Sen jälkeen haavan kohdat voideltiin Bebanthen voiteella. Marjo laittoi kulmien ympärille vielä lopuksi punaista häivyttävää meikkiä jotta kehtasi mennä ihmisten ilmoille ilman ”otsa veressä” näkyä.
Paha olo, pää kipeä, otsaa kiristi ja silmiä kolotti. Siinä oli seuraavan aamun fiilikset. Päänsärky ohimolla ja silmissä alkoi jo edellisenä iltana. Otsa ja kulmat olivat aivan ”hakatun oloiset”. Yön aikana syntynyt rupi veti otsaa ryppyyn ja aiheutti pientä painetta silmiin. Jatkuva tuollainen olo sai otsalohkon ja silmät ja ohimon sen verran kipeäksi että muistutti ilkeää migreenikohtausta. Sen kanssa oli pieni paha olo päällä. Uni aamusta oli hyvin katkonaista. Olo ei antanut myöten nauttia päivän auringosta edes ikkunalasin takaa - makasin pimeässä makuuhuoneessa sängyssä telkkaa katsoen ja mahdollisimman paikallaan. Niskakin tuntui olevan hieman jännittynyt urakasta. Olotila muistutti ilkeää krapula-aamua paitsi että kustannus olotilaan oli paljon suurempi.
Toisena päivänä huomasin ilokseni selvinneeni hengissä. Mihinkään ei enää sattunut, mitä nyt hieman kulmia kutitti ja kiristi kun ruvet olivat vielä paikallaan. Rutiiniksi muodostui suihkutus ja Bebnthenin laitto joka kolmas tunti. Pahin verenpunaisuus ja turvotus hävisivät ja kulmat alkoivat muistuttaa enemmänkin ruskean punaista värjäystä pienellä kohotuksella.
Neljäntenä päivänä alkoi nahanluonti eli kesiminen. Rupi oli kuivunut jo hyvin kuivaksi ja irtoili laattoina kulmien päältä. Sitä säesti kulmien hilseily. Viidentenä päivänä huomasin oikealle puolelle poikkiarven tyveen muodostuvan finnin. Hyvin todennäköinen seuraus runsaasta rasvan eli Bebanthenin laitosta, ei uutta ihoni hoidossa. Tykytys kulmassa oli aikamoista kun ei kyseistä kohtaa voinut edes perusfinniaineilla hoitaa. Ei auttanut kuin kestää. Onneksi se kuivi vuorokaudessa omineen pois.
Nyt viikkoa myöhemmin kulmat ovat jo melkein tervehtyneet. Pieni kohouma on vielä sormin havaittavissa (sellainen kuin aina haavan jälkeen) ja varsinkin oikealla puolella on vielä käsittelyn jälkeä mutta kesiminen ja sitä myöten kutina on päättynyt, väri on ”neutraali” ja olo loistava. Hieman on vielä totuttelua ajatukseen että ne eivät tosiaan pesemällä lähde pois ja ei tarvitse piponkaan kanssa huolehtia meikin leviämisestä. Aina peiliin katsoessa ensin luulee että on meikannut vaikka ei siltä tunnukaan kunnes muistaa mistä on kyse. Jänniä juttuja. Olen ehdottomasti tyytyväinen tekemääni ratkaisuun. Ja odotan mielenkiinnolla kuinka hyvännäköiseksi tästä vielä vanhetessaan voikaan muuttua!
