Tuesday, 01 June 2010 00:00

Koiranelämää - vol. 2

Toisinaan mietin mitä Schumin päässä oikein liikkuu kun se kesken leikin lopahtaa lattialle katselemaan maailman menoa luomien alta. Mietin mitä sen päässä oikein liikkuu kun se väenvängällä tunkee nenää kainaloon ja pyytää mukaansa. Mietin miksi se haukkuu, vaikkei mitään kuulu eikä näy.

Koira on luontokappale, jonka ymmärrys ja ajatuksenjuoksu ovat jotain aivan muuta kuin ihmisen. Ja tässä kohtaa ihmisen on vain annettava viisaampana periksi, nähtävä omaa napaa kauemmaksi ja hyväksyttävä erilaiset toimintamallit. Väärällä asenteella stressaantuvat kumpikin osapuoli, sekä koira että ihminen.

Koiran kanssa ollessa yksi keskeisimmistä asioista on se, ettei koira suunnittele huomista. Se ei mieti eikä murehdi millaiselle lenkille pääsisi huomenna ja kuinka hienosti noutaisi isäntänsä riistan. Eikä se liiemmin suunnittele eläkepäiviäänkään. Koira elää käytännössä vaistonvaraisesti hetkessä. Se ei pysty yhdistämään puhuttua kieltä ja päättelemään siitä mitä tuleman pitää. Tästä seuraa se, että koira tulkitsee salamannopeasti kunkin hetken tilannetta ja reagoi omien sisäisten ominaisuuksiensa mukaisesti tulkiten asentoja, ilmeitä, käyttäytymisen ja puheiden sävyjä ja muita monien toistojen jälkeen omaksuttuja käytäntöjä. Koiran kanssa yksi keskeisin asia onkin ajoitus. Milloin torun tai milloin kehun koiraani. Palautteen ajoitus on koirankasvatuksen kynnyskysymys.

Ja niin se kyllä on ihmiselläkin, vaikka omaat hienon ajattelu- ja päättelykyvyn. Mieti mikä ero on pomosi selkään taputtelulla, kun se tulee tässä ja nyt onnistumisen hetkellä tai se tulee seuraavana päivänä viranpuolesta.

Koiramaailman haaste on siinä, etteivät ihminen ja koira ajattele lainkaan samalla tavalla. Kumman ajattelua pystyt muuttamaan helpommin?  – Sinun omaasi. Pitäisikö pinttyneen, yksioikoisen ihmisen ottaa koiraa lainkaan? Ehkä juuri hänen pitäisi, jotta koira johdattelisi avarampiin ajatuksiin.

Miksi siis mietin vielä seuraavana päivänä mitä mahtoi Schumilla liikkua yöllä vinkuessaan mielessä tai miksi se teki jotain hullua kävelylenkillä? Ei sekään sitä murehdi – eikä välitä siitä jos olen vielä loukkaantunut eikä ymmärrä miksi olen vielä kiukkuna jostakin. Parempi on siis olla joka hetki kuin pieni lapsi, unohtaa kiukku seuraavassa sekunnissa, nauttia asioista sillä hetkellä kun ne tapahtuvat ja elää jokainen hetki kuin viimeinen.

Sekalaiset 019 Small

Login to post comments

  • Forgot your password?
  • Forgot your username?
  • Create an account