Olin menossa kellariin ulkokautta siivoustouhuihin, kun kuulin Vilin naukaisun. Katselin vaistomaisesti ympärilleni ja kutsuin Viliä nimeltä, mutta en nähnyt mitään. Naukuna jatkui ja minä katselin enemmän ympärille. EI vieläkään mitään. Kuljin edestakaisin tontin reunaa ja toistin Vilin nimeä, sain aina vain surkeamman naukaisun takaisin. Olin jo puoliksi hädissäni kun tiesin että ääni tulee läheltä mutta en vain näe - onko Vili loukkaantuneena risukasan tai vajan alla, vai kenties ryteikössä. Katselin kyllä ylöskin, mutta en mielestäni nähnyt mitään. Sitten osuin juuri kohdalle kun Vili naukaisi suoraan ylläni - se oli kiivennyt puuhun.
Leppä on iso ja pitkä ja tuuhea. Vili oli kiivennyt niinkin ylös että oli yhtä paljon ylöspäin matkaa kuin oli katolta alas. En ensin tiennyt itkeäkö vai nauraa. Sitten mietin hetken, ja soitin Raulille kysyäkseni mitä tehdä. Rauli naurahti hyväntahtoisesti ja totesi ettei hän tiedä mitä pitäisi tehdä - soittaa hätäkeskukseen ja pyytää palokunta paikalle? Koska kyseessä ei nyt ollut varsinaisesti hätätilanne, ajattelin ensin kysellä palomestarilta mitä tehdään. Soitin 020202 ja pyysin yhdistämään lähimmälle paloasemalle. Ystävällinen palomestari totesi ettei he voi oikein mitään tehdä - jos tulevat ja kiipeävät puuhun, kissa todennäköisesti hyppää toisaalle tai putoaa. Toinen vaihtoehto on ottaa veden avulla alas, ja siinäkin on putoamisvaara. Hän kehotti siis odottamaan. Sanoi että kyllä nälkä kissan puusta alas tuoa - siihen tosin voi mennä päivä tai kaksi.
Ajattelin, että jos menisi katolle ja houkuttelisi Vilin alemmille oksille. Koska minusta ei todellakaan ole katolle menijäksi, kävin kysymässä naapurin Hempan avuksi. Hemppa meni katolle maanittelemaan Viliä - tuloksetta. Maatasolla hän keksi mennä vastapuolelle puuta siihen nähden missä Vili on oksalla, jotta Vili ymmärtäisi palata puun ruonkoa päin. Se onnistui, mutta siihen Vili jäi. Aikamme maaniteltuamme totesimme että ei auta kuin odottaa. Hemppa lähti kotiin ja minä jatkoin siivousurakkaa.
Kauan en ehtinyt touhuamaan kun kuulin kissan kynnet puussa. Vili laskeutui hieman alemmaksi. Sain siitä toivoa ja jatkoin maanittelua. Lopulta puolen tunnin jälkeen Vilin ote puusta petti ja se putosi toiseksi viimeisemmältä oksalta alemmas yrittäessään alas asti. Ja se on sitten totta, kissa putoaa aina jaloillee. Se hetki oli kuin hidastetusta filmistä kun Vili käänsi kroppansa ilmassa ja putosi lehtikasaan. Hieman se puisteli päätään, ja sen jälkeen se meni heti tarpeilleen. Oli ressukan vatsa vähän sekaisin kokemuksen jälkeen!
Mitä tästä opimme - ei se mene kuin elokuvissa, ei palomiehet hae kissoja puusta! Olisin niin mielelläni katsellut ronskien miesten toimintaa pelastaessaan söpöä kissanpentua :) Olisi ollut hieman emännällekin hyrinää muutoin tylsähkön päivän lomassa.. :)