Wednesday, 14 July 2010 00:00

Elämää Kivenlahdessa

Kaksi kuukautta elämää Kivenlahdessa on takana. Toivottavasti vielä miljoona on edessä! On ihanaa herätä joka aamu oman rakkaan vierestä; ihanaa kun ei tarvitse miettiä koska taas näemme kun tietää toisen illalla viimeistään olevan rinnalla.

Saimme kodit mukavasti sulautumaan yhteen ja asunto on molempien näköinen. Minulla on paljon pehmoleluja ja Raulilla Aku ja Roope Ankkoja ja siten kirjahyllymme muistuttaa enemmän lastenhuoneen sisustusta kuin aikuistalouden olohuonetta. Tietenkin palkintopokaalit tuovat vielä oman ilmeensä sisustukseen.

Uusittu keittiö innostaa kokeilemaan keittokirjojen saloja. Olen kaivanut vanhan kouluajan kirjan Elintarvikekemia esille ja haen siitä apua keittiökokeiluihin. Viimeisin hankittu keittokirja on Perunaherkut – sopii kesäaikaan kuin nenä päähän! Asuntoon kuuluu myös kylmäkellari jossa on hyvä säilytellä esim. juuri perunaa ja tietenkin hilloja, marmeladeja, mehuja ym. Tarkoitus olisi tehdä porkkanamarmeladia, mansikkahilloa ja valkoherukkamehua.

Mikäs sitä on tässä kokkaillessa; sitä saakin olla varovainen ettei ala ”parisuhdekilot” kertymään! Onneksi on tuo koira pitämässä huolen säännöllisestä liikunnasta. Varmistaakseni liikkumista jatkan edelleen Personal Trainerin kanssa treenaamista ja nyt haen myös liikuntakavereita.  Ja keskinäinen intohimo rakkaan kanssa pitää huolen muusta :)

KivenlahtiKirjahylly   IMG 3554

Login to post comments

  • Forgot your password?
  • Forgot your username?
  • Create an account