Ohjelmassa oli kaksi pääteemaa. Tärkeimpänä oli pilkkoa ja pinota vielä käsittelemätön puutavara liiteriin. Toiseksi oli tarkoitus kunnostaa pihavajaa - kaivaa yksi kulma irti maasta, tunkata suoraksi, kunnostaa laudoituksia ja kenties jopa maalata.
Lisäksi raivattiin tontin kulmia sieltä sun täältä; viherkasvustot autokatoksen päältä pois, korjattiin autokatoksen kivimuuri, leikattiin ja haketettiin haketetaan oksistoja jne. Jokaiselle löytyi mieluista tehtävää! Keittiössä hääräsi tuttu kokki maukkaiden herkkujen parissa. Ensimmäistä kertaa onnistuimme myös järjestämään päivän aikana tehtävät niin, että meille ei jäänyt seuraavalle päivälle siivouksi tms., pystyimme siis lepäämään rauhassa ja keräämään voimia uutta viikkoa varten. Jälleen kerran iso kiitos talkooporukalle!