Koska kuuset ovat ötökänkerääjiä kaiken muun mukavan kanssa, täytyy niistä päästä ensimmäisenä eroon.Lisäksi autokatoksen luona olevien kuusten oksat painavat katoksen kattoa siihen malliin, että katto painuu kohta sisään. Niistä toisen kuusen juuressa on jo hieman tyvikasvua, joten estääksemme mahdollisen syysmyrskyn vahingot on se parempi kaataa.
Espoon kaupungin tekninen virasto ei ihan suoraan antanut lupaa kaataa kuusia valokuvien perusteella, koska heidän mielestään ne vaikuttavat aluueen kaupunkikuvaan huomattavasti ja siksi vähähäisyyden arviointi (tarkoittaa vähäisen puunkaadon tekoa joka ei vaadi erillistä lupamenettelyä) täytyy tehdä todella harkiten. Siksi maisemasuunnittelija halusi käydä katselmoimassa alueen, varmistamassa että ympäristö pysyy puistomaisemana.
Suunnittelija oli käynyt paikalla ja todennut että ei mitään ongelmaa, maisema ei ratkaisevasti muutu jos puut kaadetaan, ja onhan se turvallisuusasiakin. Kaupunki ei selvästi halua maksaa meidän kattoremonttia :) Niinpä siis olemme nyt etsimässä ajankohtaa ja porukkaa puutalkoille. Sitä varten täytyy ensn siivota takapihaa, jotta saamme paikkaa puille sekä niitä on ylipäänsä mahdollista kaataa. Sama koskee tietysti autokatosta, täytyy purkaa roskiskatos ja siirtää autot ym. jotta ei käy turhia vahinkoja. Puunkaataja täytyy ottaa remmiin mukaan suunnittelemaan projektia.