Jotta infra pystyttiin rakentamaan, piti tietää mihin kohtaan tarvitaan viemärit, sähköpistokkeet, vesiliitännät yms. Sen vuoksi piti suunnitella kylpyhuoneen ja keittiön rakenteet valmiiksi. Niinpä istuimme jo helmikuussa Raulin kanssa useampanakin iltana pöydän ääressä ja suunnittelimme tulevia tiloja SketchUp ohjelmalla. Eräs illoista oli hääpäivämme aatto helmikuussa– ja ei ollut kaukana oikein kunnon riita siitä minkä muotoisen keittiön teemme. Se oli oikeasti ensimmäinen laatuaan niin vakava riidan alku tämän remontin aikana, niin herkkä aihe on keittiö talon kokille!
Väännettyämme yli 8h putkeen, pääsimme yksimielisyyteen keittiöstä. Sitä tosin varjosti se edellytys, että keittiön keskeltä pitää saada tolpat pois.
Päätimme samalla sen, ettei ateljeen vessaan tehdä suihkutiloja, koska talossa on kuitenkin jo kaksi muuta suihkupaikkaa. Halusimme kuitenkin tehdä parvelle varauksen pikkuvessaa varten. Sinne on kuitenkin tarkoitus tehdä pääasiallinen vierashuone, joten on mukava, että vieraalla on myös hotelli helpotus sellaisen matkan päässä, ettei tarvitse arastella kulkemista isojen ikkunoiden edessä tms.
Alakerran vessan osalta teimme sittemmin uusia suunnitelmia, koska kun kokeilimme seinärakenteita myöhemmin livenä – eli teimme styrokseista seinät ja kokeilimme toimivuutta – ei suunnitelma toiminutkaan halutulla tavalla. Saimme kuitenkin mielestämme jopa paremman rakenteen aikaiseksi uudella suunnittelulla.
Kun päälinjat olivat selvillä, alkoi tukirakenteiden suunnittelu.
Vinoutumat suoriksi
Kun keittiön tolppia alettiin sitten aikanaan ottamaan pois, oli hämmästys suuri, kun parvi putoamisen sijaan bongasi yli 6cm ylöspäin! Jotta parvi ei ole kuitenkaan vain takan ympärille muuratun seinän varassa, päätettiin laittaa teräspalkit kannattelemaan parvea. Näin voimme aikanaan viedä vaikka flyygelin yläkerran lounge-tilaan eikä tarvitse huolehtia parvelle kohdistuvasta painosta.
Parven portaisiin tehtiin erilliset liitokset, joilla voidaan säätää korkeutta tarvittaessa - eli kun parvi on lopulta asetettu kohdilleen, voidaan portaat asettaa suoraan. Aikaisemmin portaiden alla oli vain pari kappaletta puuklapeja pitämässä ne paikallaan..
Tolppien poisotto jo osaltaan korjasi parven notkumista piipun kohdalta. Kävi myös ilmi, että parven laittia oli kiinnitetty muuriin. Kun liitokset sahattiin auki, saatiin parvi vaaksuoraan. Piippu on siis maahan painautuessaan vienyt parvea mukanaan. Nykymääräykset ainakin sanovat, että piippu ja takkarakenne pitää olla erillään muista juuri tällaisten tilanteiden välttämiseksi.
Lattian valmistelu meni loppumetreillä tosi myöhäiseksi. Betoniauto oli tulossa maanantai-aamuna klo 7 pihaan, ja me lopetimme työt puolilta öin edellisenä yönä. Viimeisinä päivinä oli naapurinmies Mikakin apuna, jotta raudoitukset ateljeen puolelle saatiin tehtyä. Mutta kaikki oli valmista kun valun hetki koitti.
Keittiön ja vessan väliseen seinään on piilotettu talotekniikka.