Sunday, 09 November 2014 00:00

Sairaalasta kotiin

Viivyimme sairaalassa hieman tavallista pidempään. Omppu kärsi keltataudista, ja minä hyvin alhaisesta hemoglobiinista.

Ompulle kehittyi toisena elinpäivänään keltatauti. Se vei hänen voimat rinnan syömiseltä ja sen vuoksi sokeriarvot laskivat liian alas. Annoimme hänelle lisäruokaa 2ml ruiskun avulla suoraan suuhun. Keskiviikkona lääkäri totesi, että Omppu pitää laittaa sinivalohoitoon keltataudin taltuttamiseksi. Onneksi vain reilu vuorokausi riitti siihen, että arvot lähtivät laskuun ja hän alkoi virkistymään.

Myös minä olin heikossa kunnossa; menetin synnytyksessä tavanomaista enemmän verta, ja siten hemoglobiini laski liian alhaiselle tasolle. Tilanne oli sen verran huono tiistaihin mennessä (hb 71), että sain aimoannoksen punasoluja suoraan suoneen. Se onneksi tehosi ja sain virtaa elämään jo samana iltana.

Viimein virallisena lasketun ajan päivänä torstaina pääsimme lähtemään kotiin, sairaala-aikaa kertyi yhteensä viikko. Soitimme sairaalasta lähtiessä Leilalle. Hän oli odottanut päästä katsomaan Omppua ja nyt ajattelimme hyödyntää tilaisuuden; jos saapuu kauppakassin kera, pääsee vielä samana iltana katsomaan uusinta kärjenpesäläistä. Kotona ei ollut ruokaa liki viikon poissaolon jälkeen, ja olimme niin väsyneet Raulin kanssa, ettemme olisi itse jaksaneet kauppaan lähteä – siksi Leilan apu oli tervetullutta. Ei aikaakaan kun hän Janin kanssa saapui. Kauppakassin lisäksi heillä oli mukana iso tutin muotoinen täytekakku, jossa teksti ’It’s a boy!’.

Samana iltana asennettiin myös patteri vauvanhoitohuoneen ikkunan eteen, ja kaivettiin Margit-mummilta aikoinaan saatu matto lattian lämmitykseksi kellarin uumenista. Se paikkasi tekemättä jääneen ostosreissun antia viikkoa aikaisemmin. Ompun kehto siirrettiin jo ekana iltana makuuhuoneeseemme, koska en halunnutkaan jättää häntä yksin nukkumaan omaan huoneeseensa.

Leila odotti jo innolla päästä hoitamaan Omppua, ja onnistuneesti vaihtoikin vaipan kuin vanha tekijä. Omppu teki heti selväksi kuka määrää ja antoi annoksen myös tätinsä päälle pesujen aikana! Siitä huolimatta hän valloitti tätinsä sydämen ihan täysin. Sitten olikin jo frendsien oton vuoro – Omppu ei paljoa jaksanut poseerauksesta välittää vaan otti tilanteen hyvin rennosti.

 

              

 

Login to post comments

  • Forgot your password?
  • Forgot your username?
  • Create an account