(Klikkaa jutun kuvia nähdäksesi ne suurempana!)
Kävimme ensimmäisessä ultrassa jo rv 7+3; pieni syke näkyi ruudulla mikä teki asiasta konkreettista. Oli outo tunne; nytkö olen oikeasti raskaana? Toisessa ultrassa vappuaattona rv 12+5 näimme söpön nenän, ihanan helminauhan selkärankana ja viuhtovat kädet ja jalat. Tuon käynnin jälkeen kerroimme maailmalle iloisesta uutisesta.
Jo heti raskauden alusta minulla oli runsasta turvotusta, etenkin iltaisin. Sitä monesti mietti illalla töistä tullessa kuinka oli aamulla saanut vaatteet mahdutettua päälle. Rv 5 tienoilla alkoi etova olo. Kahvi, lämmin ruoka, aamupuuro - kaikki etoi. Useamman viikon elin appelsiinimehulla, maitorahkalla ja mehujäillä. Rv 7-8 vaihteessa koin elämäni vatsataudin. Pelkäsinkin, että nytkö olo eskaloitui ja yrjöän pitkäänkin. Onneksi vatsa rauhoittui 24h sisään. Sitten lähdettiinkin jo Dubaihin kevätlomalle. Jatkuvaa vessassa käyntiä lukuunottamatta oloni oli oikein mainio. Minulla oli lääkärintarkistus juuri sopivasti kun palasimme, ja lääkäri totesi Ompun selvinneen hyvin safariajelun, kameliratsastuksen ja vesipuiston liukumäet!
Dubaista tulon jälkeen nukuin kahden viikon ajan kaiken vapaa-ajan. Väsymys oli ihan tajutonta rv 11-12. Join lisäksi reilut 5l päivässä vettä, tuntui ettei mikään nesteen määrä riittänyt sammuttamaan janoani. Ilmeisesti tuolloin minulla puhkesi raskausdiabetes. Pikkuhiljaa olo alkoi kuitenkin olla fyysisesti parempi. Henkisesti en aluksi meinannut tottua vatsan kasvuun. Se ei alkuun näyttänyt raskausvatsalta mutta oli enemmän kuin vain pyöreyttä. Rauli oli kyllä ihan innoissaan ja kehui vatsaani kauniiksi; arvet siloittuivat ja iho oli kiinteämpi. Olin useasti miettinyt, millaiseksi vartaloni muuttuu kun olen raskaana. Tulisiko minulle valtava vatsa ja paisuisin joka puolelta vai selviäisinkö söpöllä pienellä pallukalla ilman muita merkkejä jälkikasvun tulosta. Päädyin mielestäni noiden skenaarioiden välimaastoon. Vatsa tuntui isolta mutta kuvista päätellen kumpu oli kuitenkin sopusuhtainen. Se ei ollut täysin ulostyöntynyt, alaspäin notkuva soikea pallo eikä sivuille levinnyt hillomunkki. Hartioihin ja poskiin tuli pyöreyttä mutta se oli enemmänkin loppuajan turvotusta kuin kiloja suoranaisesti - pysyinhän tavoitemitoissa koko raskauden ajan (ehkäpä raskausdiabeteksen ruokavalion takia..)!
Se mikä oli mielenkiintoista vatsan kasvussa, oli sykäyksittäisyys. Alkuturvotus näkyi jo viidennestä viikosta alkaen. Ollessamme Dubaissa kevätlomalla raskausviikolla yhdeksän, oli kumpu jo huomattava jos ei jaksanut pitää ryhtiä kasassa (ja Raulin sanojen mukaan kun kuvakulma on huonosti valittu, mutta huomatkaa kuinka hyvin käy yksiin maastoon muotojen kanssa!). Hetkeen tuntui ettei muodot muuttuneet mihinkään ennen raskauden puoltaväliä. Sitten pallo kasvoikin ihan yhtäkkiä heinäkuun helteillä! Rauli oli kaksi viikkoa reissussa ja kun lähetin hälle selfien vatsastani, kysyi hän kuinka paljon sitä ollaankaan kesäisiä herkkuja nautittu..
Elokuussa olin Raulin matkassa Levillä, ja siellä vatsa oli vielä mielestäni mukavan kokoinen – sopivan suuri, että näki selkeästi mistä on kyse mutta ei niin suuri, että se olisi ahdistanut. Kuva Levin lentokentältä oli ensimmäinen julkisesti jaettu kuva, josta siihen mennessä minua hetkeen näkemättömät ehkä ymmärsivät mitä minulle kuuluu.
Loppua kohden vatsa sitten alkoikin jo olla kaikessa tiellä. Jäädessäni äitiyslomalle lokakuun alusta en enää pystynyt kumartumaan kunnolla saatika kävelemään hengästymättä pidempiä matkoja. Vielä viikkoa ennen laskettua aikaa mietimme Raulin kanssa josko ikuistaisimme vatsani puolialastonkuvaan kotiympyröissä. Se jäi sitten tekemättä, koska synnytys tulikin aikaisemmin ajankohtaiseksi kuin olimme ajatelleet.. Viimeinen vatsakuva on otettu 31.10 Kätilöpiston äitiyspoliklinikan toimenpidehuoneessa, kun vauvan sydänkäyrää mittaillaan. Tämän tapahtuman jälkeen lääkärin vastaanotolla asiat sitten hieman nopeutuvatkin eikä kuvausta enää muistettu kuin vasta kun masuasukkia pääsi kuvailemaan livenä..
